Kunnanhallitus

18.5.2020

Kunnanhallitus
Kokousnumero 6/2020
Kokouspäivä 18.5.2020
Kokouksen alkuaika 17:00
Kokouksen päättymisaika 20:15
Kokouspaikka Puumilan Taitotalo
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 18.5.2020
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 19.5.2020
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli toimistosihteeri
§ 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin osallistujat. Pöytäkirjanpitäjänä pykälien 69-71 toimii puheenjohtaja.

§ 70 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Heikki Mäkinen ja Nina Niemenmaa. Pöytäkirja tarkastetaan 18.5.2020 ja pidetään nähtävänä 19.5.2020 kunnanvirastossa klo 12-15 ja kunnan tietoverkossa 19.5.-

Päätöksen lisätiedot

Pöytäkirja tarkastetaan 18.5.2020 ja pidetään nähtävänä 19.5.2020 kunnanvirastossa klo 12-15 ja kunnan tietoverkossa 19.5.- Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Heikki Mäkinen ja Nina Niemenmaa.

§ 71 Lähetekeskustelu kunnanjohtajan vuotuista kehityskeskustelua varten sekä kunnanhallituksen itsearviointi

Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun kunnanjohtajan vuotuista kehityskeskustelua sekä kunnanhallituksen työn itsearviointia varten.

Päätösehdotus

Kunnanhallituksen puheenjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus käy keskustelun asiasta.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 72 Kunnanjohtajan informaatioasiat

Kunnanjohtaja esittelee ja antaa informaatiota vireillä olevista ja valmisteluun tulevista ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Asiantuntijoina kutsuttuna Tarmo Oraluoma ja Marita Törmä.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy asiasta tarvittavan keskustelun ja merkitsee asian tiedokseen.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, talouspäällikkö ja tekninen johtaja saapuivat kokoukseen klo 17.30. Talouspäällikkö ja tekninen johtaja poistuivat klo 18.30. Heitä kuultiin asiantuntijana.
§ 73 Asemakaavan muutosehdotus tiloilla Taide-Tanhua ja Sarkamaa
Edeltävä kohta § 40 Asemakaavan muutosehdotus tiloilla Taide-Tanhua ja Sarkamaa

Kaavaselostus on nähtävänä ennen kokousta kunnanvirastossa sekä kokouksessa.

Liitteenä 1 kaavan laatijan vastine

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen, asettaa sen nähtäville ja pyytää siitä lausunnot.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 74 Kiinteistö Oy Kihniön Suutarinpihan talouden tasapainotus / sijoittaminen SVOP-rahastoon

KH 12.3.18 § 31

Kiinteistö Oy Kihniön Suutarinpihan hallitus esittää yhtiön talouden tasapainottamiseksi Kihniön kunnan myöntämien lainojen lyhennysten ja korkojen lykkäämistä.

Lainojen yhteismäärä on 103.248,59 euroa. Velka koostuu kolmesta eri lainasta.Kiinteistö Oy Suutarinpihan kokonaistilanne on tarkastelussa ja siinä muista mahdollisesti tehtävistä muutoksista päätetään myöhemmin.

Esittelijä Ehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että

- Kiinteistö Oy Kihniön Suutarinpihalle myönnettyjä lainojen (yhteismäärä 103.248,59 euroa) ja korkojen lyhennyksiä lykätään erääntyväksi 31.5.2020 saakka.

Khall Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

_____________________

5 §

Khall Ehdotus:

Kunnanvaltuusto päättää, että:

- Kiinteistö Oy Kihniön Suutarinpihalle myönnettyjä lainojen (yhteismäärä 103.248,59 euroa) ja korkojen lyhennyksiä lykätään erääntyväksi 31.5.2020 saakka.

Kvalt Päätös:

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen päätösehdotuksen

______________________

KH 18.5.2020

Kiinteistö Oy Kihniön Suutarinpihan talouden tasapainotusasiaa on käsitelty useasti vuosien aikana ja kunnan myöntämien lainojen takaisinmaksuaikaa on lykätty toistuvasti. Tällä erää korkoja ja lyhennyksiä on lykätty 31.5.2020 saakka. Velka koostuu kolmesta eri lainasta (velkakirjat oheisena). Vuonna 1992 myönnetty laina on ollut korollinen, mutta niistä on myönnetty vapautus, viimeksi 31.12.2015 saakka sekä lykkäys 31.5.2020 saakka. Tältä osin tulee päättää myös, ettei korkoa peritä. Kaksi muuta lainaa ovat korottomia.

Viimeisen lykkäyspäätöksen jälkeen on selvitetty toimenpiteitä, joilla saataisiin talous tasapainottumaan. Alunperin ongelma on ollut se, ettei kunta ole pääomittanut hanketta siinä määrin kuin muita kunnan omistamia asuntoyhtiöitä, joille kunta on maksanut yhtiövastiketta. Lisäksi myös yhtiömuodolla (kiinteistöyhtiö) on ollut merkitystä, ettei Suutarinpihalle ole maksettu yhtiövastiketta. Kiinteistö Oy Suutarinpihan yhtiömuoto on muutettu keskinäiseksi kiinteistöosakeyhtiöksi ja se on rekisteröity Kaupparekisteriin 17.1.2020. Koska yhtiömuoto ja yhtiöjärjestys on muuttunut, vuokralaiset maksavat vuokran osakkeenomistajalle eli kunnalle ja kunta maksaa kiinteistöyhtiöön vastikkeen. Vastikelaskelmaan perustuen vastikkeen suuruus olisi 6.000 euroa kuukaudessa.

Koska on ilmeisen todennäköistä, että Suutarinpihan kiinteistöyhtiöllä on vaikeuksia selvityä kunnan antamien lainojen takaisinmaksusta, ne voidaan siirtää kiinteistöyhtiön SVOP-rahastoon, jolloin kunnalle ei tule kulukirjausta. Svop-rahasto on yhtiön vapaan oman pääoman rahasto. Se on suomalaisen osakeyhtiön kirjanpidossa oleva tase-erä, joka on yhtiön vapaata omaa pääomaa. SVOP-rahastoon merkityt rahat liittyvät yhtiöön tehtyihin sijoituksiin tai yhtiön saamiin voittoihin.

Sijoittamalla lainat Kiinteistö Oy Suutarinpihan SVOP-rahastoon parannettaisiin kiinteistöyhtiön taloudellisia selviytymismahdollisuuksia. Tällöin kiinteistöyhtiö olisi samassa asemassa muiden kunnan omistamien asuntoyhtiöiden kanssa, joita kunta on tukenut jo alkuvaiheessa enemmän. Kiinteistöyhtiö Suutarinpihalla on myös valtionasuntorahaston lainaa.

Oheisena velkakirjat, Suutarinpihan hallituksen pöytäkirja ja toimintakertomus, lainamäärä 31.12.2019, sopimusluonnos




Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,

  • että Kihniön kunnan Kiinteistö Oy Kihniön Suutarinpihalle myöntämät lainat yhteensä 103.248,59 euroa siirretään kiinteistöyhtiön Oy Kihniön Suutarinpihan hallituksen esityksen mukaisesti sen SVOP-rahastoon eikä niistä peritä korkoa.
  • että se hyväksyy pääoman sijoittamisesta SVOP-rahastoon tehtävän sopimuksen (oheisena)
Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Kunnanvaltuusto
§ 75 Maastoliikuntareitin ja Käskyvuoren alueen kehittämishanke

Kihniön kunta hakee hanketta liikuntareitin Pyhäniemi - Käskyvuori (21 km) parantamiseen ja Käskyvuoren kehittämiseen. Hanke mahdollistaa liikuntareitin entistä paremman käytön niin talvella kuin myös muina vuodenaikoina. Tavoitteena on luoda mahdollisuudet maastopyöräilyn, retkeilyn ja hiihtämisen aktiivisempaan hyödyntämiseen. Kartan uudistaminen toisi myös suunnistamisen ja kiintorastien tekemisen Käskyvuoreen mahdolliseksi. Käskyvuoressa parannuksilla mahdollistetaan liikuntarajoitteisten ihmisten helpompi saapuminen ja upean luontokohteen parempi käyttö. Esteettömyys nousee esille erityisesti matkailun kehittämisessä, mutta myös paikallisen asukkaan ja mökkiläisten näkökulmasta. Käskyvuoreen tehdään myös uusi rengasreitti, joka on noin 3 km pitkä. Reitillä on mm. Käskylamminneva-alue sekä Käskylampi, jonka läheisyyteen tehdään levähdyspaikka.

Kihniö on mukana Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark yhdistyksessä, jonka tavoitteena on kehittää alueen elinkeinoja, luontomatkailua sekä paikallisten ihmisten kulttuuri- ja luontotietoutta. LH Geopark on osa kansainvälistä verkostoa.

Hankkeen kokonaiskustannus on 94.800 euroa, josta avustusosuus on 50 %

Hankkeen tavoitteet

Hankkeella on tavoitteena tehdä maastoliikuntareitistä vielä monipuolisempi kuin se nykyään on. Maastopyöräilyn suosion kasvu ja luonnossa liikkumisen lisääntyminen tarvitsevat entistä monipuolisempia mahdollisuuksia. Käskyvuoreen pääseminen myös pyörätuolilla ja lastenrattailla helpommin, tuo luontokohteelle aivan uusia kävijöitä. Tuloksia kävijämääristä ja niiden lisääntymisestä voi seurata Käskyvuoreen hommattavalla laskurilla ja edelleen vieraskirjalla. Myös kunnan kotisivujen kautta toimitettavalla kyselyllä ja eri some-kanavien (Facebook ja Instagram) keskusteluilla voidaan seurata tuloksia. Hankkeen päätyttyä jää elämään entistä parempi ja monipuolisempi liikuntareitti ja upea myös liikuntarajoitteisten paremmin tavoittama Käskyvuori.

LH Geoparkissa mukana oleminen edellyttää kunnalta alueen kehittämistä. Tähän halutaan vastata investointihankkeella, joka luo paremmat ja laajemmat edellytykset luontokohteiden käyttöön.

Hankkeen toimenpiteet ja toteutustapa sekä riskit toteutuksessa

Hankkeella on tavoitteena tehdä maastoliikuntareitistä vielä monipuolisempi kuin se nykyään on. Tarkoituksena on korjata reitillä olevat huonot kohdat (märkyys, yksi ojan ylitys ja kallioiset kohdat). Valaistuksen korjaaminen, reitin reunojen raivaaminen, opasteiden päivittäminen, kartan uusiminen ja teiden parantaminen on aiheellista. Reitille on tarkoitus lisätä kivituhkaa välille Pyhäniemi-Erämaja (10 km). Tämä siksi että se on käytetyin väli ja kivituhkalla saadaan tasattua reittiä entisestään. Myös maastopyöräilyyn reitti soveltuu korjausten jälkeen paremmin.

Käskyvuoren päässä on tarkoituksena tehdä nykyiseltä parkkialueelta ylös vessoille kunnon tie, niin että lähelle vuorta voi kuljettaa autolla pyörätuolilla liikkuvia ja muuten heikosti liikkuvia. Ylös vessojen viereen tehdään kääntöpaikka.

On myös tarkoituksena tehdä silta vessoilta aina keittokatoksille asti. Tätä siltaa voivat pyörätuolit, lastenrattaat ja vanhemmat ihmiset helposti käyttää. Myös keittokatoksille pääsemiseksi on tarkoitus asentaa luiskat. Käskyvuoressa on tarkoitus uusia vanhat kartat ja tehdä kunnon opasteet ja infotaulut. Myös ns. rengasreitti tehdään mahdollistamaan ryhmille ja lapsiperheille perillä tapahtuva pieni vaellus/retkeily. Käskyvuori tarvitsee myös kävijälaskurin ja se hommataan. Kohteisiin tehdään uusia luontokohteiden infotauluja yhteistyössä LH Geoparkin kanssa.

Kaikki konetyöt ja osa karttojen uusimista on tarkoituksena teettää paikallisilla yrittäjillä. Näin tämä hanke myös työllistää paikallisesti.

Käskyvuoren kulkusillan rakennustyö inva-mitoituksella tehdään myös yritysvetoisesti.

Puutavara ostetaan paikalliselta ja kaikin puolin pyritään tukemaan paikallista ja alueellista osaamista.

Yhteys Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan sekä alueelliseen ohjelmaan tai paikalliseen strategiaan. Miten aiemmat hankkeet on huomioitu?

Liikuntareittien ja kohteiden kehittämisellä pyritään kehittämään alueita, jotta paikalliset, mökkiläiset ja välillisesti myös yritykset voivat hyödyntää luontopolkuja ja kohteita. LH Geopark toiminnassa mukana oleminen myös edellyttää jatkuvaa alueiden kehittymistä. Geopark on kansainvälinen verkosto, jonka tavoitteena on lisätä matkailua alueelle myös ulkomailta. Kunta on saanut myös kuntalaisilta toiveita, että myös Käskyvuoren aluetta kehitettäiisiin ja infraa luotaisiin lisää. Kihniön kunnan strategiassa on päätetty kehittää matkailua.

Toiminta-alue, kohderyhmä, hyödynsaajat sekä aikataulu

Alue on Kihniön rajojen sisällä, Pyhäniemestä Käskyvuorelle sekä Käskyvuoren alueella.

Kohderyhmänä sekä hyödynsaajina ovat kuntalaiset, mökkiläiset, matkailijat sekä välillisesti myös alueen yritykset.

Hanke on suunniteltu alkavaksi 18.5.2020–16.5.2022.

Liite 2 kunnostussuunnitelma

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hakea em. Kihniön liikuntareitin ja Käskyvuoren Leader kehittämishanketta. Hankkeen kokonaiskustannukseksi on laskettu 94.800 euroa. Hankkeen hyväksytyistä kustannuksista avustusosuus on 50 %

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 76 Liittyminen Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelut 2020–2023 (2024) II puitejärjestelyyn

Hansel Oy (entinen KL-Kuntahankinnat) on yhteishankintayksikkö, joka kilpailuttaa sekä tekee puitejärjestelyjä ja hankintasopimuksia kunta-asiakkaidensa puolesta.

Palvelujemme ytimen muodostavat yhteishankinnat, joiden lisäksi tarjoamme asiakkaillemme hankintojen asiantuntijapalveluita. Meillä on yhteensä yli 90 puitejärjestelyä ja dynaamista hankintajärjestelmää, joihin on kilpailutuksen perusteella valittu yli 480 sopimustoimittajaa.

Hansel Oy:n toiminta rahoitetaan sopimustoimittajilta perittävällä palvelumaksulla, joka perustuu tehtyihin hankintoihin. Palvelumaksu on keskimäärin 1 % hankinnan arvosta.

Toiminta perustuu Hansel-lakiin, jossa määritellään tehtävämme ja asiakkaamme. Olemme voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, josta valtio omistaa 65 prosenttia ja Kuntaliitto 35 prosenttia.

KL-Kuntahankintojen nykyinen puitejärjestely KLKH131 Microsoft käyttöoikeuksien jälleenmyynti päättyy 31.12.2020 ja Hansel käynnistää korvaavan sopimuksen kilpailutuksen kaudelle 2020-2023 (+1 vuoden optio). Puitejärjestelyn kautta saat hankintakanavan Microsoft-ohjelmistotuotteille aiheeseen liittyvine lisäpalveluineen.

Asiakaskohtainen liittyminen tapahtuu verkkopalvelussa https://www.hansel.fi/yhteishankinnat/microsoft-kayttooikeuksien-jakelu-ja-hallintapal-3/

Täältä löytyy myös tarkemmat tiedot kilpailutuksesta ja sen etenemisestä. Kihniön kunnan tietohallinnolla on tunnukset Hanselin palvelua, seurantaa ja mahdollista yhteishankintaan liittymistä varten.

Kuntahankintojen puitesopimus siis päättyy 31.12.2020. Puitesopimuksen perusteella tehdyt lisensointisopimukset ovat edelleen voimassa tästä huolimatta ja käytettävästä sopimusmallista riippuen käyttäjämääräpäivitykset tehdään normaalisti. Uusia lisensointisopimuksia ei tämän jälkeen voi tehdä enää tuon sopimuksen nojalla. (Esimerkiksi kun lisensointisopimus tulee uusittavaksi). Tämän vuoksi olisi hyvä, että kunta liittyisi tähän yhteishankintaan, jolloin turvataan laitteiden ja ohjelmistojen ajantasainen lisensiointi.

Käytännössä Hansel kilpailuttaa hankintakanavan. Asiakkaan näkökulmasta päämääränä on sama asia: Microsoft-tuotteet lisäpalveluineen mahdollisimman edullisella hinnalla.

Sopimukskausi 01.11.2020 - 30.10.2023

Päätösehdotus

Kihniön kunta päättää liittyä Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelut 2020–2023 (2024) II puitesopimukseen. Kunnanhallitus valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sitoumuksen ja sopimuksen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Hansel Oy
§ 77 Talouskatsaus ajalta 1.1.- 31.3.2020

Kunnanjohtaja esittelee taloustilannetta kokouksessa.


Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen talouskatsauksen ajalta 1.1.- 31.3.2020

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 78 Ilmoitusasiat

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

6 kiinteistönluovutusilmoitusta

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja § -

Talous- ja hallintojohtaja § -

Talouspäällikkö § -

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Tarkastuslautakunta 12.5.2020

Saapuneet kirjeet:

1. Pirkanmaan Te-keskus: Viikkokatsaus

2. AVI: Tartuntatautilain mukainen päätös koskien lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ym. muiden tilojen käyttämisestä.

3. AVI: Tartuntatautilain mukainen päätös koskien varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tilojen käyttämistä

4.Pohjois-Pirkanmaan kuntajohtajien vetoomus kantaverkon pikaisesta rakentamisesta tuulipuistojen sähkönsiirron mahdollistamiseksi

5. AVI: Selvityspyyntö / Suutarin Pihlaja

6. Panssariprikaati: Kunnan edustajien ja lääkäreiden nimeäminen vuoden 2020 kutsuntoihin Kihniössä 21.10.2020

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Lautakuntien pöytäkirjojenosalta kunnanhallitus päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.

Esteellisyys Marjo Niemi, Kristiina Mäkelä (Hallintolaki § 28.1)
Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Marjo Niemi ja Kristiina Mäkelä esittivät esteellisyytensä kiinteistönluovutusilmoituksiin eivätkä osallistuneet päätöksentekoon siltä osin. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja tämän asian ajan.

Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Markkola Juha-Matti Puheenjohtaja
Koivistoinen Hannu Varapuheenjohtaja
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Markkola Juha-Matti Pöytäkirjanpitäjä
§69-71 ja 78
Mäkinen Heikki Tarkastajat
Niemenmaa Nina Tarkastajat
Korkiakoski Mika Osallistujat
Mäkinen Heikki Osallistujat
Niemenmaa Nina Osallistujat
Niemi Marjo Osallistujat
Pusa Leila Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Silvennoinen Erja Osallistujat
Liukku Petri Muut osallistujat
Kunnanjohtaja, esittelijä
Oraluoma Tarmo Muut osallistujat
Tekninen johtaja § 72 klo 17.30-18.30
Toivonen Katri Muut osallistujat
Kunnanvaltuuston 2.vpj.
Törmä Marita Muut osallistujat
Talouspäällikkö § 72 klo 17.30-18.30