Kunnanhallitus

Kunnanhallitus

18.2.2019

#297

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 2/2019
Kokouspäivä 18.2.2019
Kokouksen alkuaika 16:30
Kokouksen päättymisaika 19:40
Kokouspaikka Terveyskeskuksen kokoushuone
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 18.2.2019
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 20.2.2019
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli Toimistosihteeri
§ 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Esittelijä Liukku Petri
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin osallistujat.
§ 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Leila Pusa ja Marjo Niemi. Pöytäkirja tarkastetaan 18.2.2019 ja pidetään nähtävänä 20.2.2019 kunnanvirastossa klo 9-15 ja kunnan tietoverkossa 20.2.2019-

Päätöksen lisätiedot
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Leila Pusa ja Marjo Niemi. Pöytäkirja tarkastetaan 18.2.2019 ja pidetään nähtävänä 20.2.2019 kunnanvirastossa klo 9-15 ja kunnan tietoverkossa 20.2.2019-​
§ 20 Tietohallinnon katsaus ja intranetin käyttökoulutus
Muut osallistujat Syrjälä Heikki

IT-päällikkö kertoo ajankohtaisista asioista ja opastaa intranetin käyttöä.

Päätösehdotus

Merkitään ajankohtaiskatsaus tiedoksi.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Asiantuntijana It-päällikkö klo 16.35-17.10
§ 21 Salomaan perinnön käyttösuunnitelma
Valmistelija Mäkelä Kristiina

Kunta sai valtionperinnön (Salomaa), jonka vastaanottamisesta kunnanhallitus teki päätöksen vuonna 2009. Perintö luovutettiin kunnalle käytettäväksi vanhusten huoltoon, lastensuojeluun sekä sotaveteraanien ja –invalidien kuntoutus- ja tukipalveluihin.

Kunnanhallituksen päätöksen mukaan varojen käyttösuunnitelma esitetään kunnanhallitukselle. Aikaisemmin suunnitelman laati perusturvalautakunta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirryttyä yhteistoiminta-alueelle, toiminta jäi Kihniön kunnalle. Salomaan perinnön hoitajaksi kunnanhallitus (23.1.17/ 9 §) nimesi - talous- ja hallintojohtajan.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen numero 1 mukaisen Salomaan perinnön käyttösuunnitelman.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 22 Pitkäaikaisen lainan tarjouspyynnöt

Kuluvana vuonna toteutettavien investointien rahoittamista varten tarvittaneen pitkäaikaista lainaa yhteensä 937 500 euroa. Loput pitkäaikaisesta lainasta kohdistuu talousarviossa mainittuihin käyttömenoihin. Kunnanvaltuusto on myöntänyt vuodelle 2019 kunnanhallitukselle 1.000.000 euron velanottovaltuuden.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan pyytämään tarjoukset lainasta 10, 15, 20 vuoden laina-ajalla ja eri korkovaihtoehdoilla.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 23 Varajäsenen valitseminen keskusvaalilautakuntaan
Valmistelija Mäkelä Kristiina

Keskusvaalilautakuntaan tulee valita uusi varajäsenjäsen Mervi Alkkiomäen siirryttyä varajäsenen paikalta varsinaiseksi jäseneksi (Kvalt. 19.3.2018 § 3). Valittava henkilö voi olla mies tai nainen (sukupuolikiintiö 40 %)

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 24 Eron myöntäminen Hannu Tiaiselle teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja vapautuvan luottamustoimen täyttäminen
Valmistelija Mäkelä Kristiina

Hannu Tiainen on pyytänyt 5.2.2019 saapuneella pyynnöllä eroa teknisen lautakunnan jäsenyydestä 1.6.2019 alkaen.

Kuntalain 70 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Liite 2 eronpyyntö (ei julkaista verkossa)


Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Hannu Tiaiselle myönnetään ero teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja hänen tilalleen valitaan uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 25 Eron myöntäminen Tero Pystykoskelle teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja luottamustoimen täyttäminen

Tero Pystykoski on pyytänyt 8.2.2019 saapuneella pyynnöllä eroa teknisen lautakunnan varajäsenyydestä 1.6.2019 alkaen.

Kuntalain 70 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Liite 3 eronpyyntö (ei julkaista verkossa)

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Tero Pystykoskelle myönnetään ero teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja hänen tilalleen valitaan uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 26 Eron myöntäminen Saija Pystykoskelle teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja luottamustoimen täyttäminen

Saija Pystykoski on pyytänyt 8.2.2019 saapuneella pyynnöllä eroa teknisen lautakunnan jäsenyydestä 1.6.2019 alkaen.

Kuntalain 70 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Liite 4 eronpyyntö (ei julkaista verkossa)

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Saija Pystykoskelle myönnetään ero teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja hänen tilalleen valitaan uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 27 Jaana Vierikon luottamustoimen päättyminen ja luottamustoimen uudelleen täyttäminen

Jaana Vierikko on valittu tarkastuslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi kuluvalle vaalikaudelle. Paikkakunnalta poismuuton vuoksi hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa (Kuntalaki 71 § yleinen vaalikelpoisuus) tarkastuslautakuntaan. Maistraatista saadun tiedon mukaan Vierikon kotipaikka ei ole enää Kihniön kunta. Vierikko ei ole pyytänyt eroa luottamustoimesta.

Kuntalain 78 §:n mukaan "Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti."

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Jaana Vierikon luottamustoimi katsotaan päättyneeksi tarkastuslautakunnan jäsenenä ja hänen tilalleen valitaan uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 28 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2019 eduskuntavaaleja ja europarlamenttivaaleja varten sekä vaalien ulkomainonta

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 3. - 9.4.2019. Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 26.5.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 15. - 21.5.2019. Vaaleissa sovelletaan vaalilakia (714/1998) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Maakuntavaalit siirtynevät myöhempään ajankohtaan.

Vaalilain 15 §:n mukaan Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.

Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä varsinaisissa että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Vaalilautakunnan pääasiallinen tehtävä on vaalipäivän äänestyksen järjestäminen äänestysalueella ja äänestysalueella annettujen äänestyslippujen äänten laskenta.

Vaalitoimikunnan tehtävä on järjestää ennakkoäänestys laitoksissa. Vaalitoimikunnan työ alkaa viimeistään ennakkoäänestyksen alkamispäivänä.

Jos kunnassa osoittautuu käytännössä mahdottomaksi asettaa europarlamenttivaalien vaalilautakuntaa eduskuntavaalien jälkeen sillä tavalla hyvissä ajoin kuin laissa edellytetään, se voidaan joutua asettamaan ennen eduskuntavaaleja. Eduskuntavaalien ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 14.3.2019. Jos vaalilautakunnat asetetaan ennen 14.3.2019, myös europarlamenttivaalien vaalilautakunnan jäsenten kelpoisuuteen sovelletaan vuoden 2015 eduskuntavaaleja. Jos myös europarlamenttivaalien vaalilautakunta asetetaan ennen eduskuntavaaleja, ei liene estettä sille, että vaalilautakunnat asetetaan samalla kertaa sekä eduskuntavaaleihin että europarlamenttivaaleihin.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalien ulkomainonta

Kunnilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta vaalimainonnan järjestämiseen, mutta kunnat ovat perinteisesti tarjonneet puolueille ja valitsijayhdistyksille mahdollisuuden ehdokasjulisteiden esillepanoon niille varatuissa telineissä.

Vaalilain mukaan yleisen ennakkoäänestyspaikalla tai vaalipäivän äänestyspaikalla taikka niiden välittömässä läheisyydessä ei saa äänestysaikana pitää puheita, julkipanna tai jakaa painettuja tai kirjoitettuja kehotuksia eikä muutoinkaan vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa äänestäjien vaalivapauteen. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa, että vaalimainoksia ei tule asettaa ennakkoäänestyspaikkojen tai äänestyspaikkojen läheisyyteen niin, että voidaan katsoa niiden vaikuttavan äänestäjän valintaan. Vaalimainosten ei tule näkyä vaalihuoneistoon tai sen sisäänkäynnille.

Vaalien ulkomainonnan aloittamisajankohdaksi niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa Kuntaliitto suosittelee viikkoa ennen ennakko-äänestyksen aloittamista eli

- Eduskuntavaaleissa keskiviikkona 27.3.2019 alkaen ja

- Europarlamenttivaaleissa keskiviikkona 8.5.2019 alkaen

Vaalimainostelineet sijaitsevat Prunnintie varrella. Mainospaikka on ilmainen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus asettaa vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleja varten:

1. Kihniön äänestysalueen vaalilautakunnan ja valitsee siihen

-puheenjohtajan

-varapuheenjohtajan

-kolme muuta jäsentä

-vähintään kolme varajäsentä siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten sijaan.

2. vaalitoimikunnan ja valitsee siihen

-puheenjohtajan

-varapuheenjohtajan

-yhden jäsenen

- kolme varajäsentä siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten sijaan.

Kunnanhallitus päättää lisäksi, että vaalien ulkomainonta aloitetaan Kuntaliiton suosituksen mukaisesti, eduskuntavaaleissa keskiviikkona 27.3.2019 ja europarlamenttivaaleissa keskiviikkona 8.5.2019, johon mennessä pystytetään vaalimainostaulut Prunnintien varrelle kuten edellisissäkin vaaleissa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus piti pienen tauon klo 17.25-17.30. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen ja valitsi vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan seuraavat jäsenet:

1. Kihniön äänestysalueen vaalilautakuntaan valittiin:

varsinainen jäsen

1. Marttila Salme, puheenjohtaja

2. Ala-Katara Severi, varapuheenjohtaja

3. Nieminen Kirsti, jäsen

4. Pusa Rauno, jäsen

5. Aho Pirjo, jäsen

varajäsenet

1. Yli-Knuuttila Jouko

2. Kaikkonen Sirpa

3. Risku Mailis

4. Talasoja Timo

5. Annala Juhani

2. Vaalitoimikuntaan valittiin:

varsinainen jäsen

1. Koivukoski Mikael, puheenjohtaja

2. Taupila Sinikka, varapuheenjohtaja

3. Vierre Ulla, jäsen

varajäsenet

1. Koivukoski Mirka-Maria

2. Annala Raili

3. Koivistoinen Hannu

Tiedoksi Palkkatoimisto, valitut
§ 29 Pysyvän vastaavan hyödykkeen poistosuunnitelmasta poikkeava poistoaika
Valmistelija Törmä Marita

Pysyvien vastaavien suunnitelmapoistot edellyttävät kunnalta poistosuunnitelman laatimista. Kihniön kunnan hallintosäännön 73 §:n mukaan suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Kunnanvaltuusto on 11.11.2013 hyväksynyt kunnan nykyisin käytössä olevan pysyvien vastaavien poistosuunnitelman.

Suunnitelman mukaisilla poistoilla tarkoitetaan pysyvien vastaavien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden ja muiden pitkävaikutteisten menojen hankintamenojen kirjaamista kuluksi järjestelmällisesti niiden taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa, joka on yleensä todellista käyttöaikaa lyhyempi.

Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston on antanut kunnille yleisohjeen suunnitelman mukaisista poistoista. Tässä yleisohjeessa on annettu hyödykeryhmäkohtaisesti suositukset poistomenetelmistä ja liukuvista poistoajoista. Kuntajaosto suosittelee poistoaikojen alarajojen käyttämistä, ellei pidemmän poistoajan käyttämiselle ole erityistä hyödykekohtaista perustetta. Kunnan nykyisin käytössä oleva poistosuunnitelma on tämän Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen mukainen.

Kihniön kunta on osallistunut vuoden 2018 investoinneissa Parkanon jätevesilaitoksen saneerauskustannuksiin 70.090,17 eurolla. Käyttöomaisuuskirjanpidossa tämä summa tulee kirjata aineettomien hyödykkeiden kohtaan muut pitkävaikutteiset menot. Kunnan poistosuunnitelman mukaan tämä saneerauskustannus tulisi poistaa tasapoistona 2 vuoden aikana. Tämä suunniteltu 2 vuoden poistoaika ei todellisuudessa vastaa kyseisen pitkävaikutteisen menon teknis-taloudellista käyttöaikaa.

Parkanon kaupunki on omassa käyttöomaisuuskirjanpidossaan kirjannut oman osansa jätevesilaitoksen saneerauskustannuksista tehdas- ja tuotantorakennusten saneeraukset kohtaan ja käyttänyt 20 vuoden tasapoistoa. Mikäli Kihniön kunta olisi tehnyt saman saneerauksen omaan jätevesilaitokseensa olisi kunnan poistosuunnitelman mukaan tällöin myös käytetty 20 vuoden tasapoistoa. Tästä syystä on perusteltua, että Kihniön kunta voi käyttää Parkanon jätevesilaitoksen saneerauskustannuksiin käyttämäänsä summaan 20 vuoden tasapoistoa 2 vuoden tasapoiston sijaan.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käyttää kunnanvaltuuston sille myöntämää oikeutta vahvistaa poistosuunnitelmasta poikkeava hyödykekohtainen poistoaika ja päättää Parkanon jätevesilaitoksen saneerauskustannusten 70.090,17 euron osallistumismaksulle poistoajaksi 20 vuoden tasapoiston.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 30 Selonteko vuoden 2018 valtuusto- ja kuntalaisaloitteista

Kihniön kunnan hallintosäännön 124 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmillä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

Vuoden 2018 aikana ei jätetty yhtään kuntalaisaloitetta. Sen sijaan vuoden 2018 aikana jätettiin kolme valtuustoaloitetta.

Kyykystä ylös valtuustoryhmän valtuustoaloite palkkatuesta jätetty 19.3.2018

Kyykystä ylös valtuustoryhmä esittää, että Kihniön kunta ryhtyy ensisijaisesti käyttämään palkkatukimahdollisuutta työttömien työnhakijoiden työllistämistavoitteen täyttämiseksi. Vaihtoehtoisesti työtön työnhakija ohjattaisiin työkokeilun kautta palkkatukitöihin. Koska palkkatuki on määrärahasidonnainen, esitetään, että kunta selvittää työttömien palkkauksesta aiheutuvat kustannukset suuntaa antavasti ja selvittää montako työtöntä palkkatuenmahdollisuus koskisi. Lisäksi esitetään, että kuntouttavaa työtoimintaa järjestettäisiin vain viimesijaisena sosiaalipalveluna silloin, kun työtön työnhakijatodella on syrjäytymässä työmarkkinoilta tai koulutusmahdollisuuksia ilman monialaisen työvoimapalveluiden apua.

Miksi palkkatuki?

Kihniön kunnassa pitkäaikaistyöttömät on ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan. Kyseinen sosiaalipalvelu ei johda työllistymiseen. Kuntouttavaan (kuty) työtoimintaan osallistuvalle maksetaan 9 euron kulukorvaus. Kuty on valtuustoryhmän mukaan vain tilastojen väliaikaista siivoamista ja kunnan sakkomaksuilta välttymistä sen lisäksi, että kunta saa aloitteen tekijän mukaan jokaisesta kutyläisestä reilun 10 euroa osallistumispäivältä.

Kokonaisuudessaan kutyn käyttäminen ei aloitteen tekijän mukaan edistä työllistymistä. Siitä saatava kulukorvaus ei motivoi; harvassa ovat ihmiset, jotka tekevät mielellään työtä ilmaiseksi. Myöskään eläkettä ei kutystä kerry, koska kyseessä on sosiaalipalvelu, ei työsuhde tai edes toimeksianto.

Palkkatuella ihmisellä olisi mahdollisuus saada palkkaa tekemästään työstä. Työstä maksetaan tes:in mukaista palkkaa ja asiaan kuuluvat työsuhteessa tehtävän työn muutkin etuudet, kuten oikea työsopimus, vuosilomat ja eläkkeen kertyminen. Työnantajalle tällainen palkkaaminen on myös edukasta, sillä osa palkasta tulee palkkatuesta. Uuden, mahdollisesti vakituisen työntekijän soveltuvuutta on mahdollista mitata määräaikaisella työsuhteella, jonka voi myöhemmin muuttaa toistaiseksi voimassa olevaksi - siten työnantajallekin tulee työntekijän palkkaamisesta riskittömämpää. Lisäksi työttömän pitkäaikainen työttömyys katkeaa ja elintaso paranee. Ostovoiman kasvu on varteenotettava seikka aloitteen tekijä toteaa.

Huomioitavaa on myös, että palkattu henkilö maksaa veroja kuntaan. Tällainen verotulo on kannattavampi kuin kunnan kutystä saama noin 10 euron korvaus. Palkkatuki on sitä paitsi järkevä keino madaltaa nuorten pääsyä oppisopimuskoulutukseen. Palkkatuella työllistäminen antaa nuorille mahdollisuuksia saada työkokemusta ja mahdollisesti työllistyä omaan kuntaan lopettaa aloitteentekijä Hannu Tiainen.

Aloitteeseen annettava vastaus:

Kihniön kunnalla on käytössään tilapäisen työvoiman osalta ohjeistus, missä kehotetaan ensimmäiseksi tarkistamaan onko mahdollisuutta palkkatuetun henkilön rekrytoimiseksi. Henkilön tulee ominaisuuksiltaan soveltua tarjottavaan työhön.

Pienen taloudellisesti hauraan kuntayhteisön tärkeä tehtävä on harjoittaa sellaista työvoima- ja henkilöstöpolitiikkaa, missä työvoimaa palkataan todelliseen tarpeeseen, sillä vain tuottavalla työllistämisellä on edellytys saada aikaan työntekijän kannalta pidempiä työsuhteita ja pitää organisaatio kustannustehokkaana. Kunta on jo hyödyntänyt toiminnassaan palkkatukea, työkokeiluja ja oppisopimuskoulutusta.

Varsinkin Kihniön kunnan teknisellä toimella ja sivistystoimella on lähes vuosittain joitakin henkilöitä palkkatuetussa työssä. Myös keskushallinnossa aloitti kuluvan vuoden helmikuun alusta lukien palkkatuettu henkilö. Yrityksistä huolimatta on kunnassakin tullut eteen tilanteita, joissa kunta ei ole saanut halukasta tilapäistä palkkatuettua työvoimaa. Esimerkiksi kesällä 2018 tilapäinen siivousapu koulusiivoojalle saatiin lopulta järjestettyä oppilastyön kautta (kesätyö). Lisäksi kunta on jo pitkään oppisopimuskouluttanut henkilöstä tarpeisiinsa ja aikoo tarveharkinnan puitteissa jatkaa hyväksi todettua käytäntöä.

Kyykystä ylös valtuustoryhmän valtuustoaloite kuntalaisten kuulemisesta jätetty 8.10.2018

Kihniön kuntastrategian yhdessä osiossa todetaan muun muassa. ”Kuntalaisemme ja eri yhteisömme osallistuvat ja vaikuttavat kunnan toimintaan. Sähköisiä toimintatapoja ja päätöksenteon avoimuutta kehitetään. Merkittävistä asioista järjestetään kuulemistilaisuuksia.

Monenlaisia toimintatapoja on kehitelty, mutta se tärkein, kuntalaisten kohtaaminen. Heidän kuulemisensa on jäänyt retuperälle. Tavatessamme ihmisiä heidän arjessaan, ensimmäinen kysymys kuuluu: mitä hemmettiä kunnassamme tapahtuu, miksi meille ei kerrota?

Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluidemme ulkoistamisen myötä ihmiset ovat Hannu Tiaisen mukaan olleet syystäkin ymmällään. Kuntamme talous on tiukoilla. Siksi olisi tärkeää pitää ihmiset ajan tasalla mitä aiotaan, suunnitellaan, kuulla kuntalaisia ja ottaa huomioon heidän toiveitaan.

Kyykystä ylös yhteislistan valtuustoryhmä esittää järjestettäväksi säännöllisin väliajoin kuntalaisten kuulemistilaisuuksia. Tilaisuudet voisivat olla puolivuosittain tai useammin tarpeen vaatiessa. Kuntalaiset voisivat jo ennakkoon tehdä kysymyksiä sähköpostilla tai kirjeitse ja tilaisuuksissa myös paikan päällä kertoo valtuutettu Hannu Tiainen.

Aloitteeseen annettava vastaus:

Tiedottaminen ja tiedonsaanti on eräs ikuisuuskysymyksistä, mutta tärkeä sellainen, mikä on tarpeeksi ja mikä on ”tiedonjanoisen” oma vastuu tarpeellisen tiedon saamisessa?

Kunta on koettanut panostaa tiedottamiseen ja sen monipuolistamiseen. Kunnan facebook- sivut on avattu sosiaalisen median käyttäjille. Sen kautta tapahtuva tiedottaminen on koettu hyväksi lisäksi. Myös kunnan uudet www- sivut ovat avautumassa. www- sivujen uudistamisessa on pyritty siihen, että tarpeellinen tieto olisi helposti löydettävissä mm. tiedotteet, päätökset, tapahtumat (ovat toki tähänkin asti sieltä löytyneet) ja järjestöjen tapahtumat.

Kunnanvirasto on paikka, jossa kunnan pöytäkirjat ovat luettavissa, ellei niitä ole mahdollista lukea sähköisesti kunnan www- sivujen kautta.

Sähköinen kuntalaisaloite on ollut jo vuosia käytettävissä kunnan www- sivuilla ja josta paikallislehti Ylä-Satakuntakin on tehnyt juttua. Sähköistä palautetta voi lisäksi antaa terveys- ja palvelukeskuksessa happy or not- laitteen kautta suullisen ja kirjallisen palautteen lisäksi.

Merkittävä tiedonlisä syntyy myös suorista kontakteista joko päättäjiin tai viranhaltijoihin, jotka mielellään vastaavat kuntalaista askarruttaviin kysymyksiin. Myös valtuuston kokoukset ovat julkisia tilaisuuksia ja niihin osallistumien saattaa luoda myös uusia sosiaalisia suhteita.

Paikallislehti Ylä-Satakunta toimittaa matalan kynnyksen uutisointia Kihniön kunnan asioista ja maakuntalehti Aamulehti toimittaa satunnaisemmin Kihniötä koskevista asioista (merkittävä uutisointi). Lehdet ovat luettavissa vapaasti kirjastossa.

Menemättä kauemmaksi kuin vuoteen 2018 voidaan todeta seuraavaa:

Kunnan luottamushenkilöt ja viranhaltijat osallistuivat Kihniön yrittäjäpäiville keskustellen siellä kuntalaisten, kesäasukkaiden ja muiden kiinnostuneiden kanssa kunnan asioista. Lisäksi kaikille halukkaille oli kysely, missä tiedusteltiin taajaman kehittämistarpeita.

Vuonna 2018 suunnattiin Kihniön kesäasukkaille kysely elinkeinoyhtiö Kehitys-Parkin kautta. Tämän siivittämänä Kihniön kesäasukkaat kutsuttiin yhteiseen kokoontumiseen ns. huvilakauden päättäjäisten aikaan, mihin osallistui myös osa elinvoimatoimikunnan jäsenistä. Tilaisuuden huipentumana perustettiin Kihniön kausiasukkaat ry. Tarkoituksena on saada myös kesäasukkaat puhaltamaan yhteen hiileen Kihniön kunnan kehittämiseksi. Yhdessä tekeminen koetaan voimavaraksi.

Alkusyksystä 2018 järjestettiin Kihniön kuntakävely keskustaajamassa. Kävelyn aika tarkasteltiin taajaman kehittämistä ja keskusteltiin alueen viihtyvyydestä. Tapahtumasta ilmoitettiin yleisesti, myös paikallislehdessä. Paikalla oli luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita kuntalaisten tiedusteluita ja vuorovaikutusta varten.

Suutarin puiston avajaisia vietettiin loppuvuodesta 2018 ja tilaisuus oli kuntalaisille avoin ja tarjottavaakin löytyi. Myös täällä oli mahdollisuus tavata kunnan viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä, tilaisuudesta ilmoitettiin yleisesti.

17.1.2019 Meidän Kihniö hanke järjesti kuntalaisille laajakaista illan. Tilaisuudessa oli esiintyjinä: Elisa, IPP ja Aktiivinen Pohjois-Satakunta (Leader), tilaisuudesta ilmoitettiin paikallislehdessä kahdesti (myös kunnan www-sivuilla ja facebookissa). Paikalla oli myös kunnan viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.

Vuodelle 2019 on jo tehty linjaus, että järjestetään kuntalaisille tilaisuus Kihniön kunnan sote- palveluista. Paikalla tulee olemaan Kolmostien Terveys Oy ja kunnan luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita. Asiasta ilmoitetaan kevään aikana tarkemmin.

Yleisenä toteamuksena voidaan aloitteen johdosta esittää, että kunta järjestää kuntalaisten kuulemistapauksia tarpeen niin vaatiessa ja asioissa joiden merkitys kuntalaisille on suuri.

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kierrätyksestä jätetty 10.12.2018

SDP:n valtuustoryhmän aloite: kuntalaisille oma kierrätyslaatikko / palautuspiste elintarvikemuovi-pakkauksille on annettu valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.

Edellisiltä vuosilta keskeneräiset valtuustoaloitteet:

Perussuomalaisten valtuustoaloite (jätetty KV 14.11.2016) koulutuskuntayhtymä SASKY: stä eroamiseksi. Aloitteen käsittely on kesken, koska Nokian kaupungin eroaminen ko. koulutuskuntayhtymästä on keskeneräinen tuomioistuinkäsittelyn vuoksi. Tapauksella on myös Kihniön kunnan kannalta keskeinen ennakkopäätösvaikutus erokorvauksen vuoksi.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että

  1. Kyykystä ylös- valtuustoryhmän aloitteisiin annetut selvitykset palkkatuesta ja kuntalaisten kuulemisesta merkitään tiedoksi ja asiat katsotaan aloitteina loppuun käsitellyiksi.
  2. se merkitsee tiedoksi keskeneräisten valtuustoaloitteiden valmistelun tilanteen

-SDP:n valtuustoryhmän aloite kierrätyksestä

-Perussuomalaisten valtuustoaloite koulutuskuntayhtymä SASKY:stä: eroamiseksi

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 31 Kihniön kunnan omistamien Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n osakkeiden myyminen

Koillis-Satakunnan Sähkön hallitus on käsitellyt 24.5.2018 kokouksessaan Kihniön kunnan omistamien Koillis-Satakunnan Shkö Oy:n osakkeiden hankintaa. Hallitus päätti, että tämän hetkisessä tilanteessa yhtiö ei lähde hankkimaan osakkeita Kihniön kunnalta ( 1620 kpl). Yhtiöllä on edessään merkittävät investoinnit, joten hallitus totesi, ettei mahdollisuutta omien osakkeiden hankintaan tällä hetkellä ole.

Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukaan omistajakunnilla on ensisijainen osto-oikeus myytävänä oleville osakkeille. Toissijainen osto-oikeus on yhtiöllä itsellään.

Kihniön kunta tarjosi 1.620 kappaletta Koillis-Satakunnan Sähkön osaketta eniten tarjoavalle yhtiötä nykyisin omistavalle taholle (Alavus,Keuruu,Virrat, Ähtäri). Kihniön kunta asetti pohjahinnaksi yhdelle osakkeelle 300 euroa.

Yhtäläisesti kaikkiin omistajakuntiin suunnatun tarjouskilpailun jälkeen Kihniön kunta pyytää muilta kuin tarjouskilpailun voittajalta yhtiöjärjestykseen perustuvan kirjallisen suostumuksen, että he hyväksyvät toteutettavan osakeluovutuksen (lunastamattomuus sitoumus).

Kihniön kunnanhallitus pyysi lähettämään tarjoukset 12.12.2018 mennessä ( lisäaikaa myönnettiin 31.1.2019 saakka).

Annetun määräajan kuluessa saapui yhteistarjous kaikkien omistajakuntien nimissä.

Virtain kaupunki, Alavuden kaupunki, Ähtärin kaupunki ja Keuruun kaupunki tarjoutuvat ostaman Kihniön 1.620 Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n osaketta omistusosuuksiensa suhteessa a 260 € / kpl. Osakkeiden ostotarjous on ehdollinen siihen saakka kunnes ostotarjouksen tehneiden kaupunkien päätökset ovat lainvoimaisia.

Liite 5 tarjous (ei julkaista verkossa)

Päätösehdotus

Kihniön kunnanhallitus päättää hylätä yhteistarjouksen myyntitarjousasiakirjan vastaisena. 260 euron ostotarjous alittaa asetetun 300 euron pohjahinnan yhdelle osakkeelle.

Lisäksi kunnanhallitus päättää kartoittaa ne sijoittajatahot, jotka ovat osoittaneet kiinnostuksensa lähialueiden sähköyhtiöiden osakkeisiin. Tällöin myös osakehinnoittelussa siirrytään markkinaehtoiseen hintaan.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
Tiedoksi Tarjouksen jättäneet
§ 32 Vuokrasopimusluonnoksen hyväksyminen Puumilan työtilasta / Tili- ja laskentapalvelu H Peltomäki ky

Heli Peltomäki on esittänyt kiinnostuksensa Puumilan työtilaann:o 202 A Työtilan koko on 13 m2

Kuukausivuokra on 139,76 euroa ( sis kulloisenkin voimassa olevan alv:n, nyt 24 %) Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin. Negatiivista indeksin kehitystä ei kuitenkaan huomioida. Vuokraa korotetaan kuitenkin vuosittain tammikuun alusta lukienvähintään 2 %. Seuraava vuokrankorotusajankohta on 1.1.2020.

Vuokra sisältää korvauksen lämmöstä, vedestä ja valaistuksesta sekä tavanomaisen yhdyskuntajätteen jätehuoltomaksut.Lisäksi vuokra sisältäänykyiset ATK – yhteydet.

Vuokrasopimus astuu voimaan takautuvasti 16.2.2019.

Irtisanomisaika on vuokralaisen puolelta 1 kk ja kunnan puolelta 2 kk. Irtisanomisaika lasketaan alkavaksi ilmoitusta seuraavan täyden kuun alusta lukien. Mikäli vuokranmaksu tai muu sopimuksen ehdon täyttäminen viivästyy yli 1 kk, on kunnalla oikeus purkaa vuokrasopimus välittömästi.

Liite 6 sopimusluonnos

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen 6 mukaisen vuokrasopimusluonnoksen.

Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen tarvittavia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
Tiedoksi Tili- ja laskentapalvelu H Peltomäki ky, tekninen toimi, taloustoimisto
§ 33 Lämpörakenteen pikkuhallin vuokraaminen Koneurakointi APP Oy:lle

Ari-Pekka Välimäki ja kunta ovat neuvotelleet ns. Lämpörakenteen pikkuhallin tiloista. Tilojen koko on noin 89 m2.

Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassaoleva. Molemminpuolinen irtisanomisaika on 3 kk. Irtisanomisaika lasketaan alkavaksi ilmoitusta seuranneen täyden kuun alusta lukien. Sopimus astuu voimaan takautuvasti 1.2.2019 alkaen.

Kuukausivuokra on 350,18 euroa / kk + kulloinkin voimassa oleva alv ( nyt 24 % ). Vuokraa korotetaan vuosittain tammikuun alusta alkaen 3 %. Ensimmäinen vuokrankorotusajankohta on 1.1.2020.

Vuokralaisen on suoritettava vuokra kuukausittain etukäteen viimeistään kunkin kuukauden 5. päivään mennessä vuokranantajan ilmoittamalle pankkitilille. Vuokranmaksun mahdollisesti viivästyessä suoritetaan maksamattomalle määrälle voimassa olevan viivästyskorkoprosentin mukainen korko eräpäivästä maksupäivään saakka.

Vuokralainen vastaa kaikista teollisuuskiinteistön käyttökustannuksista kuten lämmityksestä, sähköstä, kunnallisteknisistä maksuista, rakennuksen tavanomaisista vuosikorjauksista sekä ulkoalueiden kunnossapidosta ja teollisuushallin palo / kiinteistö vakuutuksista.

Tekninen toimisto laskuttaa lämmityksestä kolmen kuukauden välein kulutetun energian mukaan.

Vuokrasopimus astuu voimaan takautuvasti 1.2.2019 alkaen.

Liite 7 vuokrasopimusluonnos

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen nro 7 mukaisen vuokrasopimuksen.

Lisäksi kunnanhallitus antaa kunnanjohtajalle oikeuden tehdä sopimukseen tarvittaessa pieniä teknisluonteisia korjauksia ja muutoksia.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
Tiedoksi Koneurakointi APP Oy, tekninen toimi, taloustoimisto
§ 34 Sote-ohjausryhmän kokouksen muistio 1/2019

Aiemmin on sovittu, että syksystä 2016 alkaen sote-ohjausryhmän kunkin kokouksen muistio tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi erillisenä asiana. Oheisena sote-ohjausryhmän 24.1.2019 pidetyn kokouksen muistio.


Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi sote-ohjausryhmän 24.1.2019 pidetyn kokouksen muistion.

Päätöksen lisätiedot
Kunnanhallitus keskusteli muistiosta ja lisäsi lausuntonaan (muistion kohta 11.), että Kihniön kunta käsittelee ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman Kihniön kunnanhallituksessa ja valtuustossa. Merkittiin muilta osin tiedoksi.
Tiedoksi Perusturvalautakunta yta, Ohjausryhmä
§ 35 Kunnanjohtajan informaatioasiat

Kunnanjohtaja esittelee ja antaa informaatiota vireillä olevista ja valmisteluun tulevista ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.


Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy tarvittavan keskustelun ja merkitsee asiat tiedokseen.

Päätöksen lisätiedot
Heikki Mäkinen oli poissa kokouksesta klo 18.40 - 18.50. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.
§ 36 Ilmoitusasiat

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

4 kiinteistönluovutusilmoitusta

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja § 5

Talous- ja hallintojohtaja §

Talouspäällikkö §

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Sivistyslautakunta 30.1.2019

1 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

2 § Pöytäkirjan tarkastajien valinta

3 § Sivistyslautakunnan kokousajat ja koollekutsumisnen vuonna 2019

4 § Sivistyslautakunnan pöytäkirjojen tarkastus ja nähtävillä pitäminen

5 § Sivistyslautakunnan talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2019

6 § Lukuvuoden 2019-2020 työ- ja lomapäivät

7 § Kihniön kunnankirjaston maksut

8 § Talousarvion toteumaraportti 01.01.30.11.2018

9 § Eron myöntäminen Merja Haapaniemelle

10 § Ilmoitus ja muut asiat

Pirkanamaan henkilöliikennetyöryhmä 17.1.2019

Vanhus- ja vammaisneuvosto 12.2.2019

Yhteistyösuojelutoimikunta 13.2.2019


Saapuneet kirjeet:

1. Nuorisovaltuusto: Edustajat lautakuntiin ja valtuustoon

2. Kihniön 4 H yhdistys avustusanomus katrufestareihin

3. Pirkanmaan Ely: Siltojen kuntotarkastukset Kihniössä

4. Pirkanmaan pelastusjohtaja viranhaltijapäätös: Piirinuohoussopimusten päättäminen

5. Pirkanmaan liitto: Tilinpäätös 2018

6. Pirkanmaan liitto: Kaavoituskatsaus 2019

7. Avi: Yksityisten sosiaalihuollon toimintayksiköiden tarkastaminen



Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Lautakuntien pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten osalta kunnanhallitus päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen.

Esteellisyys Marjo Niemi
Päätöksen lisätiedot
Marjo Niemi esitti esteellisyytensä kiinteistönluovutusilmoituksiin eikä osallistunut päätöksentekoon tältä osin. Pöytäkirjantarkastajana toimi Mika Shemeikka tässä pykälässä. Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Lautakunnan pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten osalta kunnanhallitus päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.
Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Markkola Juha-Matti Puheenjohtaja
Koivistoinen Hannu Varapuheenjohtaja
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Niemi Marjo Tarkastajat
Pusa Leila Tarkastajat
Shemeikka Mika Tarkastajat
Koivistoinen Hannu Osallistujat
Mäkinen Heikki Osallistujat
Niemenmaa Nina Osallistujat
Niemi Marjo Osallistujat
Pusa Leila Osallistujat
Shemeikka Mika Osallistujat
Silvennoinen Erja Osallistujat
Haapamäki Arsi Varajäsenet
Kärkelä Pilvi Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 1.vpj
Liukku Petri Muu osallistujat
Kunnanjohtaja, esittelijä
Syrjälä Heikki Käyttäjätunnus on suljettu. Muu osallistujat
Toivonen Katri Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 2.vpj
Wiinamäki Petteri Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston pj.