Kunnanhallitus

Kunnanhallitus

28.9.2020

#1232

Tila

Julkaistu
Kokousnumero 11/2020
Kokouspäivä 28.9.2020
Kokouksen alkuaika 17:00
Kokouksen päättymisaika 18:20
Kokouspaikka Puumilan Taitotalo
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kyllä
Tarkastuspäivä 29.9.2020
Pöytäkirja yleisesti nähtävänä
Paikka Kihniö
Aika 29.9.2020
Allekirjoittajan nimi Päivi Shemeikka
Allekirjoittajan titteli toimistosihteeri
§ 118 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätösehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Merkitään kokoukseen osallistujat.

Päätöksen lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin osallistujat.

§ 119 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Päätösehdotus

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Marjo Niemi ja Leila Pusa. Pöytäkirja tarkastetaan 28.9.2020 ja pidetään nähtävänä 29.9.2020 kunnan tietoverkossa.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 120 Talousarvion 2021 laadintaohjeet

Kuntalain 110§ (10.4.2015/410) mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi).

Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja –suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kuntien tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja –suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan taloussuunnitelmassa tulee päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna jaksona katetaan.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnantavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto-tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Talousarvio tehdään sähköisesti talousohjelmaan sitten kun uusi budjettipohja on valmis. Talouspäällikkö ilmoittaa, koska pohja on valmis. Talousarviosuunnittelu tehdään alustavasti nykyiselle pohjalle.

Verot ja valtionosuudet

Verotulojen ja valtionosuuksien budjetoinnissa käytetään Kuntaliiton ja vero- hallinnon ennusteita. Verotuloja ennustetaan kertyväksi 5.743.000 € (5.717.000 TP 2019). Valtionosuudeksi 7.125.874 €. Suunnitelma ei sisällä veronkorotuksia.

Meno- ja tulomääräraha

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnantavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot.Talousarvion käyttötalouden sitovuustaso (valtuustoon nähden) on lautakuntatasolla nettomääräraha (tulojen ja menojen erotus)

Hallintokuntien tulee huomioida, että lisätulot eivät oikeuta menojen lisäämiseen,

Tulot tulee budjetoida realistisesti. Hallintokunnat tarkastavat maksunsa ja taksansa syksyllä 2020. Mahdolliset muutokset vuoden 2021 alusta alkaen. Sivistystoimi huomioi vähintää Kuntamaiseman raportin esityksen mukaisen vähennyksen. Tekninen toimi huomioi tuloissa ja menoissa vesi- ja lämpölaitoksen yhtiöittämisen vaikutukset ym muutokset sekä aiempien vuosien tuloksen keskimääräisenä vähennyksenä. Kunnahallituksen alaisen toiminnan osalta korkeintaan 0 taso. Talousohjelman, automaattisen tilastoinnin ja talousarvioasetelman muutostilasta johtuen tarkkoja euromääriä ei tässä vaiheessa voi antaa.

Henkilöstömenot

Hallintokunnat laskevat palkkauskustannukset vakanssikohtaisesti. Eläkemenoperusteisen maksun arviointikerroin on 1,02. Taloushallinto määrittää jako-osuudet hallintokunnille. Palkan sivukuluprosentit asetetaan budjetointipohjaan taloushallinnon toimesta. Palkan sivukuluprosentit asetetaan budjetointipohjaan taloushallinnon toimesta. Henkilöstökuluissa otetaan huomioon 1,8 % korotustarve. Palkkahallinto antaa palkkatiedot osastoille.

Sisäiset veloitukset

Hallintokuntien väliset sisäiset veloitukset tehdään nettohinnoin. Sisäiset veloitukset tarkistetaan ennen talousarvion laatimista. Mikäli kustannustasossa tapahtuu olennaisia muutoksia talousarviovuoden aikana, tullaan sisäisiä veloituksia oikaisemaan loppuvuodesta tarpeen mukaan. Hallintokunnan tulee ilmoittaa sisäiset veloitukset myös toiselle hallintokunnalle. Ne on budjetoitava (sisäisenä tuloina ja menoina) täsmälleen ilmoitetun mukaisesti. Tekninen lautakunta tekee budjettiehdotuksensa lokakuun 15 päivään mennessä ja jakaa tiedon sisäisistä kuluista muille hallintokunnille.

Tavoitteet ja seurantamittarit

Kuntalaki edellyttää kunnan toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta.

Valtuuston ja kunnan muiden toimielinten on talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä niihin perustuvissa käyttösuunnitelmissa ja erillisbudjeteissa hyväksyttävä toimintaa ja taloutta koskevat tavoitteet. Toiminnallinen tavoite liittyy nimensä mukaisesti toimintaprosessin ohjaamiseen ja taloudellisilla tavoitteilla ohjataan kunnan tulo- ja pääomarahoitusta sekä resurssien jakoa. Kuntastrategia ohjaa tavoitteiden asettamista.

Tavoitteet on pyrittävä asettamaan siten, että ne kattavat tehtäväalueen perustehtävät ja ovat toteutettavissa niihin osoitetuilla voimavaroilla. Tavoitteiden seuraamiseen asetetaan mittareita.

Investoinnit

Lautakunnat tekevät ehdotuksen hallinnonalansa investoinneista. Investoinniksi merkitään yli 10.000 euron hankinnat. Investoinnit on käyty läpi pääosin valtuustoseminaarissa 14.9.2020.

Aikataulu

  • Lautakunnat valmistelevat talousarvioehdotuksensa 18.11. mennessä, Budjetin lautakuntakäsittelyä ja esityslistojen lähettämistä edeltää Budjetin esittely kunnanjohtajalle ja talousjohdolle, muutokset vielä mahdollisia
  • Hallitus käsittelee talousarvioehdotuksen 30.11.
  • Valtuusto käsittelee talousarvion 7.12.
  • Kunnanhallitus käsittelee veroprosentit lokakuussa
  • Valtuusto käsittelee veroprosentit marraskuussa (ilmoitettava vimeistään 17.11.verohallinnolle)
Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion 2021 laadintaohjeen esittelytekstin mukaisesti.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Hallintokunnat
§ 121 Pirkanmaan pelastustoimen johtosäännön ja Pirkanmaan pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen

Valtioneuvosto päätti 25. kesäkuuta pelastustoimen aluejaon muutoksista. Muutokset tehtiin, jotta pelastustoimen aluejako vastaisi muuttunutta maakuntajakoa. Pelastustoimen aluejaon tavoitteena on noudattaa maakuntajakoa. Päätöksen mukaisesti Kuhmoisten kunta siirtyy Keski-Suomen pelastustoimen alueesta Pirkanmaan pelastustoimen alueeseen. Pelastustoimen aluejaon muutokset tulevat voimaan 1.1.2021.

Pelastustoimen aluejaon muutoksen myötä on tarve muuttaa Pirkanmaan pelastustoimen johtosääntöä (Tampereen kaupungin hallintosäännön liite 4) sekä Pirkanmaan pelastustoimen yhteistoimintasopimusta.

Muutokset johtosääntöön

Kuhmoisten kunta esitetään lisättäväksi pelastustoimen johtosäännön kohtaan 1 § Toimiala ja toiminta-alue, jossa luetellaan toiminta-alueen muodostavat kunnat sekä kohtaan 4 § Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukunta, jossa Kuhmoisten kunta esitetään lisättäväksi muihin kuntiin.

Kangasalasta tuli kaupunki vuoden 2018 alusta ja se on huomioitu 1 §:ssä. Muilta osin johtosäännössä muutoksiin ei ole tarvetta.

Muutokset yhteistoimintasopimukseen

Kuhmoisten kunta esitetään lisättäväksi pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen kohtaan 1. Sopimuksen osapuolet, jossa luetellaan Pirkanmaan kunnat (sopimuksen osapuolet).

Lisäksi nuohouspalvelujen järjestämistä koskevasta muutoksesta johtuen nuohous esitetään poistettavaksi kohdasta 11. Sopimukset. Nuohouspalvelujen järjestämistä koskevat pelastuslain muutokset tulivat voimaan 1.1.2019. Pelastuslaitoksilta on poistunut velvoite huolehtia nuohouspalvelujen järjestämisestä alueellaan. Nuohouspalvelut vapautuivat kilpailulle vuoden 2019 alussa jo osassa maata. Siirtymäkauden päätyttyä

30.6.2019 loputkin alueelliset piirinuohoussopimukset raukesivat ja entinen piirinuohousjärjestelmä päättyi koko maassa. Muilta osin yhteistoimintasopimuksessa muutoksiin ei ole tarvetta.

Kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen sekä johtosäännön muuttaminen edellyttää asian käsittelyä kaikissa Pirkanmaan kunnissa. Sopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta (Kuntalaki 410/2015, 57 §). Pirkanmaan pelastustoimen johtosäännön muuttamisesta päättää Tampereen kaupungin valtuusto.

Pirkanmaan pelastustoimen johtosäännön ja Pirkanmaan pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen muuttamista on käsitelty Pirkanmaan kuntajohtajakokouksessa 4.9.2020 ja Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukunnan kokouksessa 10.9.2020.

Tavoitteena on, että uusi yhteistoimintasopimus ja uusi johtosääntö ovat voimassa vuoden 2021 alusta.

Lausunnot johtosääntömuutoksen hyväksymisestä ja päätökset yhteistoimintasopimuksen muuttamisen hyväksymisestä pyydetään toimittamaan viimeistään 7.10.2020 osoitteella teemu-taavetti.toivonen@tampere.fi.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy Pirkanmaan pelastustoimen johtosäännön ja Pirkanmaan pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen muuttamisen, liitteet 1 ja 2.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi teemu-taavetti.toivonen@tampere.fi.
§ 122 Ehkäisevän päihdetyön työryhmän jäsenen nimeäminen

Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) tuli voimaan 1.12.2015. Laki velvoittaa julkista valtaa huolehtimaan alkoholin, tupakan, huumausaineiden ja muiden päihtymiseen käytettävien aineiden sekä rahapelaamisen aiheuttamien haittojen ehkäisystä yhteistyössä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Päihteellä tarkoitetaan alkoholipitoisia aineita, huumausaineita sekä päihtymiseen käytettäviä lääkkeitä ja muita aineita. Ehkäisevällä päihdetyöllä tarkoitetaan toimintaa, jolla vähennetään päihteiden käyttöä ja päihteiden käytöstä aiheutuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja. Laki koskee myös tupakkatuotteita ja rahapelaamista.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää ja ohjaa ehkäisevää päihdetyötä koko maassa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Aluehallintovirastot ohjaavat toimialueensa ehkäisevää päihdetyötä, suunnittelevat ja kehittävät sitä yhteistyössä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa sekä tukevat toimialueensa kuntia ehkäisevän päihdetyön toteuttamisessa ja kehittämisessä.

Lain 5 §:ssä säädetään kunnan ehkäisevän päihdetyön tehtävistä. Kunnan tulee huolehtia ehkäisevän päihdetyön tarpeen mukaisesta organisoinnista alueellaan ja nimetä ehkäisevän päihdetyön tehtävistä vastaava toimielin.

Toimielimen tehtävänä on:

1. huolehtia kunnan päihdeolojen seurannasta ja niitä koskevasta tiedotuksesta

2. huolehtia siitä, että päihdehaittoja ja niiden vähentämistä koskevaa tietoa tarjotaan yksityisille henkilöille ja koko väestölle

3. lisätä ja tukea päihdehaittoja ehkäisevien toimien osaamista kaikissa kunnan tehtävissä;

4. esittää ja edistää ehkäisevän päihdetyön toimia kunnan hallinnossa, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, sivistys-, liikunta- ja nuoriso toimessa sekä elinkeinotoimessa

5. huolehtia siitä, että 4 kohdassa tarkoitetut kunnan toimet sovitetaan yhteen poliisin, alkoholilain (1143/1994) ja tupakkalain (693/1976) noudattamisen valvonnan, elinkeinoelämän ja erityisesti ehkäisevään päihdetyöhön osallistuvien yleishyödyllisten yhteisöjen ehkäisevään päihdetyöhön kuuluvien ja sitä tukevien toimien kanssa.

Kunnan ehkäisevään päihdetyöhön sovelletaan lisäksi, mitä ter vey den huolto lain (1326/2010) 11 ja 12 §:ssä säädetään terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä sitä koskevasta suunnittelusta ja raportoinnista. Ehkäisevän päihdetyön on perustuttava päihteiden käytön ja siitä aiheutuvien haittojen seurantaan, käytettävissä olevaan tieteelliseen näyttöön ja hyviin käytäntöihin. Ehkäisevässä päihdetyössä tulee kiinnittää erityistä huomiota myös muille kuin päihteiden käyttäjille aiheutuviin haittoihin.

Parkanon kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 8.6.2020 § 12, että perusturvalautakunta yta vastaa ehkäisevästä päihdetyöstä. Kunnan tulee huolehtia ehkäisevän päihdetyön resursseista niin, että asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja päihdeongelmia vähentää.Laaja-alainen ehkäisevä päihdetyö edellyttää sille selkeästi osoitettua resursointia sosiaali- ja terveystoimen lisäksi myös muiden toimintasektoreiden toiminta- ja taloussuunnitelmissa.

Perusturvalautakunta yta päätti 27.8.2020 kokouksessaan:

  • perustaa ehkäisevän päihdetyön työryhmän, jonka tehtävänä on huolehtia työlle asetettujen tehtävien toteuttamisesta ja laatia Parkano-Kihniö yta-alueelle mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 31.5.2021 mennessä
  • nimetä työryhmän jäseniksi seuraavat henkilöt: terveys- ja hyvinvointijohtaja Taina Niiranen, sosiaalityön päällikkö Jenni Halava, sosiaaliohjaaja Susanna Saari ja vanhustyön asiantuntija Tanja Mustajärvi
  • pyytää sivistyslautakuntaa nimeämään kaksi jäsentä
  • pyytää Kihniön kuntaa nimeämään työryhmään yhden jäsenen.
  • pyytää Kolmostien Terveys Oy:tä nimeämään kaksi päihde- ja mielenterveyspalveluiden asiantuntijaa työryhmän jäseniksi.

Kihniön kunnanhallitus nimeää työryhmään jäsenen.

Päätösehdotus

Kihniön kunnanhallitus nimeää työryhmään jäsenen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen. Kunnanhallitus nimesi työryhmään Katri Toivosen.

Tiedoksi Parkanon kaupunki
§ 123 Maanvuokrasopimuksen hyväksyminen / Salpatuuli

Saman sisältöinen vuokrasopimus tehdään vuokralaisen ja usean eri vuokranantajan välille. Nämä sopimukset liittyvät toisiinsa jäljempänä määritellyn Voimalan Vaikutusalueen osalta ja sopimusten mukainen Vuokramaa rajataan kunkin sopimuksen liitteenä olevaan karttaan.

”Vuokra-alueella/alueilla” tarkoitetaan niitä määräaloja, jotka Vuokramaalle muodostetaan ja jotka siirtyvät vuokralaisen hallintaan.

Vuokramaan muodostavat kiinteistöt:

250-403-13-39 ( vanha kaatopaikka), pinta-ala n.3,50 hehtaaria.

Vuokra-alueiksi muodostetaan määräaloja, kullekin voimalalle yksi määräala. Määräalojen sijainnit ja koko riippuvat valittavasta tuulivoimalatyypistä sekä ympäristöselvitysten tuloksista. Määräalat merkitään ja numeroidaan liitteenä olevaan karttaan, kun voimaloiden luvitusprosessi on ohi.

Vuokra-aika 30 vuotta

Maa vuokrataan:

  • Tutkittavaksi, soveltuuko alue tuulivoiman tuotantoon.
  • Tuulivoimaloiden rakentamista ja sähköntuotantoa varten sekä voimaloiden vaatiman infrastruktuurin rakentamista ja käyttöä varten.

Vuokran määrä

Tutkimusajalta maksetaan vuokraa 1000,- euroa vuotta kohden, kullekin vuokranantajalle, alkaen sopimuksen allekirjoittamisesta, jos tuulivoimalat saadaan rakennettua. Maksu tapahtuu kokonaisuudessaan ennen kuin ensimmäinen rakennusluvan saanut tuulivoimala on ollut toiminnassa kuusi (6) kuukautta. Jos tuulivoimaloita ei saada rakennettua, ei tutkimusajanvuokra eräänny maksettavaksi.

Tuotantokäyttöönoton jälkeen vuokralainen maksaa ensimmäisen vajaan tuotantovuoden ja viiden ensimmäisen täyden kalenterivuoden tuotannon ajan vuokrana vakiokorvauksen 10 000 euroa vuodessa kutakin tuulivoimalaa kohden ja tämän jälkeen 15 000 euroa vuodessa.

Vuokralainen maksaa lisäksi vuokraa kustakin voimalasta yhden prosenttiyksikön (1,0 %) verran kyseisen voimalan vuotuisen tuotannon bruttomäärästä laskettuna vuotuisen sähkön pörssikeskihinnan mukaan.

Vuokralainen maksaa vuokraa Vuokramaasta kertakorvauksena 5 000 euroa Vuokra-alueelle. Maksu tapahtuu kuuden (6) kuukauden kuluessa siitä kun, Vuokra-alueelle sijoitettu tuulivoimala on otettu tuotantokäyttöön.


Alueen järjestelyt vuokra-ajan loputtua:

Vuokrasopimuksen loppuessa vuokralainen poistaa rakenteet vuokranantajan mailta ja maisemoi tarvittavat kohdat.

Työt toteutetaan vuoden kuluessa toiminnan päättymisestä.

Vuokralainen asettaa voimaloiden rakentamisvaiheen alussa vakuuden purkamisen ja maisemoinnin kustannuksen täydestä arvosta.

Vaihdettaessa vakuus uuteen vakuuteen on kuultava vuokranantajaa.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä 3 olevan vuokrasopimuksen.

Lisäksi kunnanhallitus myöntää kunnanjohtajalle oikeuden tehdä sopimukseen tarpeellisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Salpatuuli
§ 124 Kuntaraha Leader- toiminnan siirtymäkaudella 2021-2022

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry toimii kymmenen kunnan alueella Pohjois-Satakunnassa ja Luoteis-Pirkanmaalla. Yhdistys neuvoo, tiedottaa, kouluttaa ja myöntää avustuksia yrityksille ja yhteisöille. Toimintaa rahoittavat Euroopan Unioni, Suomen valtio ja alueen kunnat.

Yhdistys on myöntänyt ohjelmakauden 2014-2020 aikana yli kuusi miljoonaa euroa avustuksia alueen yritystoiminnan kasvattamiseen, harrastusmahdollisuuksien parantamiseen ja yhteisöjen toiminnan kehittämiseen. Rahoitettuja kohteita on yhteensä270 kpl. Hakijoiden yksityinen raha ja talkootyö mukaan luettuna hankkeiden kokonaiskustannukset ovat n. 12 miljoonaa euroa.

Kuntien osuus myönnetystä tuesta on 20% ja kuntienLeader-toimintaan myöntämä rahoitus on ollut5 €/asukas/vuosi.Yksi Leader-toimintaan sijoitettu kuntarahaeuro on siis tuonut alueelle neljä euroa muuta julkista rahaa. Kun yksityinen raha otetaan huomioon, niin hankkeiden yhteenlaskettu kehittämispanos on n. yhdeksänkertainen sijoitettuun kuntarahaan verrattuna. Rahoituksesta on tehty koko ohjelmakautta koskeva sopimus.

Ohjelmakausi 2014-2020 päättyy 31.12.2020. Uusi ohjelmakausi ei kuitenkaan pääse alkamaan vuonna 2021, koska EU: budjettia tulevalle ohjelmakaudelle ei ole vielä lopullisesti hyväksytty, eikä kotimainen valmistelukaan siksi ole voinut edetä aikataulussa.

Leader-rahoitus pidetään kuitenkin käynnissä myös ensi vuonna ja mahdollisesti myös vuonna 2022 ns. siirtymäkauden säännöksin. Tämä tarkoittaa sitä, että hanketoimintaa voidaan rahoittaa uudella rahalla, mutta vanhoilla säännöillä.

Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt Leader-ryhmille siirtymäkauden rahoituksen haun. Hakemus liitteineen on jätettävä 30.10.2020 mennessä. Rahoitusta haetaan kahdelle vuodelle, mutta jos siirtymäkaudesta tuleekin vain vuoden mittainen, niin jälkimmäisen vuoden hakemus mitätöidään. Ministeriön ohjeen mukaan hakemuksen liitteenä on oltava kuntarahasitoumukset 20 %:n osuudelle haettavasta rahoituksesta.

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n hallitus päätti kokouksessaan 13.8.2020, että siirtymäkauden rahoitusta haetaan miljoona euroa molemmille vuosille, siis yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Kuntarahasitoumuksia tarvitaan siis 200 000 € vuodessa, mikä on melko tarkkaan nykyisen kuntarahan suuruinen. Jos rahoitus myönnetään haettua pienempänä, niin laskutettavan kuntarahan määrää pienennetään samassa suhteessa.

Väkiluku

31.12.2019

%-osuus

Maksuosuus/vuosi

Honkajoki

1620

4,17

8345,78

Ikaalinen

6942

17,88

35763,23

Jämijärvi

1739

4,48

8958,84

Kankaanpää

11286

29,07

58142,29

Karvia

2342

6,03

12065,32

Kihniö

1896

4,88

9767,66

Merikarvia

3067

7,90

15800,32

Parkano

6404

16,50

32991,60

Pomarkku

2089

5,38

10761,94

Siikainen

1437

3,70

7403,02

38822

100,00

200 000


Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n hallitus pyytää Kihniön kuntaa varaamaan 9767,66 euroa vuodessa vuosille 2021 ja 2022 Leader-toiminnan rahoittamiseen siirtymäkauden aikana.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että Kihniön kunta sitoutuu siirtymäkauden Leader- toiminnan rahoittamiseen esitetyllä 9.767,66 eurolla vuosina 2021 ja 2022 ja varaa nämä rahat talousarvioon.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry
§ 125 Ranta-Jokipii ym. ranta-asemakaavan muutos ja laajennus; osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos
Edeltävä kohta § 61 Ranta-Jokipii ym. ranta-asemakaavan muutos ja laajennus; osallistumis- ja arviointisuunnitel...

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma liite 4, kaavakartta liite 5, kaavaluonnos liitteenä 6

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee saaneensa tiedoksi Ranta-Jokipiin ym. ranta-asemakaavan vireille tulon ja päättää, että voidaan aloittaa kyseisen ranta-asemakaavan muutoksen- ja laajennuksen laadinta.

Tiedoksi havanka@havanka.fi
§ 126 Poikkeamishakemus / Sandelin
Edeltävä kohta § 63 Poikkeamishakemus / Sandelin

Oheisena asemapiirros ja karttaliite

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy poikkeuksen myöntämisen.

Poikkeamislupapäätös on voimassa 1 vuoden, jonka aikana poikkeamislupaa vastaava rakennuslupa tulee laittaa vireille. Poikkeamislupapäätös on liitettävä rakennus-lupahakemukseen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Pirkanmaan ELY, hakija
§ 127 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus
Edeltävä kohta § 62 Koivikon asemakaavan muutos ja laajennus

Kunnalla on ollut vireillä lisämaan ostaminen teollisuusalueelta teollisuustonteiksi. Tämä kaava-asia olisi tarkoituksenmukaista saada hoidetuksi samalla kun alueen kaavoitusta muutetaan.

Hyväksyttyyn luonnokseen ei lisätä nyt tässä vaiheessa Teollisuustien ja Pyhäniementien risteysalueelta mahdollisesti ostettavaa teollisuustonteiksi kaavoitettavaa aluetta. Aluetta suunnitellaan ja suunnitelma lisätään vasta lopulliseen kaavaehdotukseen.

Liite 7 karttaluonnos, Liite 8 kaavaselostusluonnos


Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen, asettaa sen nähtäville ja pyytää lausunnot.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Tiedoksi Tekninen toimi
§ 128 Kunnanjohtajan informaatioasiat

Kunnanjohtaja esittelee ja antaa informaatiota vireillä olevista ja valmisteluun tulevista ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus käy asiasta tarvittavan keskustelun ja merkitsee asian tiedokseen.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

§ 129 Kiinteistönluovutusilmoitukset

Kunnalla on etuostolain (5.8.1977/608) 1 §:n mukaan etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista varten sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta kauppahinnasta. Etuostoa käytettäessä kunta asettuu ostajan sijaan saaden kaupan kohteena olevan alueen omistukseensa kauppakirjan mukaisilla ehdoilla.

Kunnan on lisäksi korvattava ostajalle kauppaan liittyvät suoranaiset kulut sekä suoritettava kustannuksille korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukainen korko. Etuostolain 21 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää etuosto-oikeuden käyttämisestä. Päätös on tehtävä ja siitä on ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle eli maanmittauslaitokselle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksitodistamisesta.

Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona ostajalle ja myyjälle.

Oheisaineistona kiinteistönluovutusluettelo

Kiinteistönluovutusilmoituksia:

11 kiinteistönluovutusilmoitusta

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee kiinteistönluovutukset tiedokseen ja päättää, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan.

Esteellisyys Koivistoinen Hannu (hallintolaki 28.1 § 1)
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätöksen lisätiedot

Hannu Koivistoinen poistui kokouksesta päätöksenteon ajaksi.

§ 130 Saapuneet viranhaltijapäätökset ja pöytäkirjat

Viranhaltijapäätökset:

Kunnanjohtaja § -

Talous- ja hallintojohtaja § -

Talouspäällikkö § -

Lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee saapuneet pöytäkirjat tiedokseen sekä päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

§ 131 Ilmoitusasiat

Saapuneet kirjeet :

1. Pirkanaman ELY: Työllisyyskatsaus elokuu, Kihniön työttömyysprosentti 10,7

2. STM:Alueeliset tartuntatautien torjunnan toimenpiteet ja palvelujärjestelmän varautuminen...

Päätösehdotus

Kunnanaallitus merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

Päätöksen lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen.

Lataa pdf

Henkilöt

Henkilöt
Markkola Juha-Matti Puheenjohtaja
Koivistoinen Hannu Varapuheenjohtaja
Liukku Petri Esittelijä
Kunnanjohtaja
Mäkelä Kristiina Pöytäkirjanpitäjä
Niemi Marjo Tarkastajat
Pusa Leila Tarkastajat
Niemenmaa Nina Osallistujat
Niemi Marjo Osallistujat
Pusa Leila Osallistujat
Silvennoinen Erja Osallistujat
Haapamäki Arsi Varajäsenet
Koivisto Markus Käyttäjätunnus on suljettu. Varajäsenet
Toivonen Katri Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston 2. vpj.
Wiinamäki Petteri Muu osallistujat
Kunnanvaltuuston pj.