Todetaan, että jäseniä ei ole riittävästi, jolloin kokous ei ole päätösvaltainen.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa sovitun käytännön mukaisesti ovat Erkki Välimäki ja Anne-Maria Koivistoinen. Pöytäkirja tarkastetaan 22.5.2025 ja pidetään nähtävänä 23.5.2025 kunnan tietoverkossa.
Vaikuttamistoimielimistä säädetään kuntalain 26–28 §:ssä. Ne ovat edustamansa väestöryhmän vaikuttamis- ja kuulemiskanavia. Kihniön kunnassa toimii yhdistetty vanhus- ja vammaisneuvosto, joka osallistuvat päätöksentekoon aloitteilla ja lausunnoilla.
Kihniön kunnassa on valmistunut hyvinvointikertomus vuodelta 2024 sekä hyvinvointisuunnitelma vuodelle 2025. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta pyytää vanhus- ja vammaisneuvostoa lausumaan hyvinvointikertomuksen sekä hyvinvointisuunnitelman.
Vanhus- ja vammaisneuvosto antaa lausunnon hyvinvointikertomuksesta 2024 ja hyvinvointisuunnitelmasta 2025.
Esitellään vuoden 2024 tilinpäätös vanhus- ja vammaisneuvostolle.
Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee tilinpäätöksestä ja merkitsee tilinpäätöksen tietoonsa saatetuksi.
Käydään keskustelua ajankohtaisista asioista.