| Muksula |
|
Ryhmäperhepäiväkoti Muksula Kettukalliontie 5 A 4 39820 KIHNIÖ Puh. (03) 444 1256 Muksulassa toimii kaksi vakituista ryhmäperhepäivähoitajaa. Hoitopaikkoja on kahdeksan kokopäivähoitopaikkaa ja kaksi osapäivähoitopaikkaa esikoululaisille. Muksulan toimintaympäristö: Muksula toimii 3 h+k huoneistossa. Huoneisto on valoisa, viihtyisä, kodinomainen ja sisustettu ja kalustettu lasten tarpeet huomioon ottaen. Muksulan läheisyydessä on turvallinen, metsäisä ja virikkeellinen leikkipuisto sekä Luodon leikkipuisto ja OP:n perhepuisto. Muksulan lapset ja hoitajat osallistuvat Kettukallion koululta päivähoidolle varattuun liikuntasalivuoroon tiistaisin klo 9.15 -11.00. Kirjaston palvelut ovat myös lähellä. Muksulasta on lyhyt ja turvallinen matka esikouluun. Muksulan toiminta: Muksulan hoitopäivän ohjelma perustuu lasten toiveisiin. Muksulassa leikitään, luetaan satuja, pelataan, leivotaan, liikutaan ja ulkoillaan. Lapset piirtelevät päivittäin ja lasten kanssa askarrellaan ja harjoitellaan ikätasoisten tehtävien tekemistä lasten innostuksen mukaan. Lapsilähtöisen leikin ja toiminnan lisäksi ohjatut tuokiot tuovat vaihtelua hoitopäiviin. Toiminnan suunnittelussa otetaan huomioon eri teemat ja vuodenajat. Lasta ohjataan toimimaan ryhmässä ja ottamaan toiset huomioon. Heille annetaan mahdollisuus tarpeen mukaan myös omaan rauhaan vetäytymiseen. Lapset toimivat pienemmissä ryhmissä hoitopäivän aikana, jolloin heidät on mahdollista ottaa paremmin yksilönä huomioon. Hoitaja on lähellä lasta ja lapsella on mahdollisuus kahdenkeskisiin juttelutuokioihin hoitajan kanssa. Hoitajan syli on lapselle aina avoin. Lasten kanssa tehdään pieniä retkiä lähiympäristöön, esimerkiksi syksyllä marjaretkiä, ja osallistutaan päivähoidon yhteisille retkille. |
