| Kihniö-päivä |
|
Kihniö-päivää vietetään vuosittain yleensä heinäkuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna. Kihniö-päivän järjestelyistä vastaa kunnan sivistyspalvelut, Kihniö-seura ry sekä kyläseurat vuorotellen. Kihniö-päivän ohjelmaan on kuulunut juhlapuheiden ja musiikkiesitysten lisäksi mm. Kihniön kunniakansalaisen, Hillopieksun, valinta. Valinnan järjestää Kihniö-seura ja se tapahtuu äänestyksen perusteella. Nimi annetaan palkintona ansiokkaasti Kihniön hyväksi tehdystä työstä. Valitut Hillopieksut 1986 Tauno Mustaniemi 1987 Tarmo Markkula 1988 Juho Hietanen 1989 Kaarlo Toimi 1990 Martti Risku1991 Lea Patjas 1992 Sulo Porrassalmi 1993 Sisko Lahdentausta 1994 Aino Matikainen 1995 Eva Toimi 1996 Airi Yli-Knuuttila 1997 Urho Savolainen 1998 Arvo Hirvikoski 1999 Mika Sundqvist 2000 Rauno Yli-Knuuttila 2001 Herman Haapamäki 2002 Pentti Palolahti 2003 Ritva Markkola 2004 Aaro Jokioja 2005 Alpo Kivistö 2006 Mauri Matalamäki 2007 Irja Keskinen 2008 Martti Leppälä 2009 Ulla Kuusisto Sana pieksu tarkoittaa ikivanhaa yksipohjaista paulakenkää. malli on sama kuin lappalaisilla ja läheistä sukua myös intiaanien mokkasiineille. Pieksun päällinen jatkui varreksi, joka kiristettiin nilkan ympärille paulalla (eli nauhalla). 1700-luvun puolivälissä käytettiin Suomessa tuohikenkiä, talvella nahasta valmistettuja pieksuja. Tuolloin markkinoita oli isoissa kaupungeissa ja markkinoille mentiin Pohjois-Satakunnasta kävellen. Kengäthän siinä kuluivat. Ikaalislaisia miehiä pilkattiin markkinoilla "vällykengiksi", koska heidän lehmännahasta tehdyissä pieksuissaan oli karvapuoli ulkona. Kihniö kuului 1700-luvulla Ikaalisiin, joten pilkkanimi tarkoitti myös kihniöläisiä markkinamiehiä. Vähin erin tuo pilkkanimi muuttui "Kihniön hillopieksuksi", sillä kihniöläisten pieksut olivat kovin risaiset eli hillona. (U.T.Sireliuksen kirjoituksesta v. 1921 muokannut Ulla Kuusisto) |






1990 Martti Risku